tiistai 6. maaliskuuta 2012

Tästä se ilmeisesti lähtee!

Nyt on haettu Hyötykasviyhdistykseltä valmiiksi varastoon jos jonkin näköistä siementä. Kohtahan niitä saa tosin alkaa jo istuttelemaankin!



Kuvassa näkyy ainakin osa siitä, mitä tuli hankittua. Pitää vielä vähän pohtia ja tuumata, että mitä kaikkea kannattaa tänä vuonna yrittää kasvattaa, kun tilaa ei välttämättä rakennustouhujen keskeltä liikaa löydy ylimääräistä.

Ostin tuossa taannoin myös Tiimarista pari Primovita-merkkistä idätysastiaa! En ole koskaan aiemmin moista touhua kokeillut, ja nyt kun nuo purkit hyppäsivät silmille, niin pakkohan ne oli ostaa ja kokeilla, että mitä niillä kenties saisi aikaiseksi.



Vasemmanpuoleinen on perinteiseen itujen kasvatukseen tarkoitettu ja oikeanpuoleinen esimerkiksi herneiden ja auringonkukan versojen kasvatukseen. Lähikaupasta ei yllättäen löytynyt sinimailasen siemeniä, joten olen nyt aloittanut testauksen pelkästään tavallisilla kuivatuilla herneillä.



Alkuunsa huuhtaisin kuivatut herneet ja laitoin ne päiväksi likoamaan veteen. Nyt ne ovat tuossa pari päivää oleilleet ja nauttineet veden sumutuksesta pari - kolme kertaa päivässä. Tästä kiitollisena muutama yksilö on jo päättänyt alkaa puskemaan jonkin näköistä versoa esille! Ällistyttävän nopeaa toimintaa. Pitää lisäillä kuvia kokeilusta, kunhan tuosta vielä lisää innostuvat :)

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Harhailua aiheesta

Nyt on luvassa sellainen postaus, ettei se liity kyllä mitenkään siirtolapuutarhailuun, kotiin taikka sisustamiseen. Halutessaan saa skipata siis suoraan :)

En vaan voinut mitenkään vastustaa kiusausta kirjoitella niinkin rakkaasta aiheesta kuin laitesukeltaminen. Enää hieman yli kuukausi, niin päästäänkin taas polskimaan Punaiselle merelle kokonaiseksi viikoksi. Paljon mitään muuta ei sitten koko reissulla tulekaan tehtyä, sillä seurueemme asustaa laivassa koko viikon ajan ja sukelluksia tehdään 3-4 kpl päivässä.

Tiesittekö muuten, että maapallon pinta-alasta on noin 71% vettä ja siitä on tutkittu vain muutama hassu prosentti? Eipä sillä, että itse pääsisin koko maapalloa pinnan päältäkään tutkimaan, mutta perspektiivinä sille, että mitä kaikkea jännää pinnan alta voi löytyä :)



Aloitin harrastuksen 2009 marraskuussa, ja touhu vei heti mukanaan. Nykyään kaikki lomamatkat täytyy suunnitella sen mukaan, että missä olisi hyvä sukeltaa. Tällä hetkellä sukelluskertoja on kertynyt yhteensä 39, ja peruskurssin lisäksi on tullut suoritettua pari spesialiteettia, joiden ansiosta saan nyt luvan kanssa sukeltaa syvemmälle (aina 40 metriin saakka) sekä käyttää happirikastettua ilmaseosta.

Omia tarvikkeita on tietysti tullut jonkin verran osteltua, mutta toistaiseksi vain kaikista halvimmat. Ensimmäinen hankinta oli maski, koska sopivan sellaisen löytäminen on ehkä kaikista hankalinta. Tämän jälkeen tuli hankittua räpylät, snorkkeli sekä hanskat. Ihanalta mieheltäni olen saanut kalliimpia tarvikkeita lahjoina, sukellustietokoneen joululahjaksi sekä sukelluskotelon pokkarikameralle huomenlahjaksi. Taisipa muuten itse asiassa ostaa räpylätkin jokin syntymäpäivä :) Nuo yllä olevat kuvat ovat muuten allekirjoittaneen räpsäisemiä, ihan hyvää jälkeä pokkarikameralla, eikö totta?

Koska välineet on tässä lajissa tärkeitä, niin eikö ole ihan luonnollista panostaa samalla myös siihen, että varusteet näyttää hyvältä? Kaikissa noissa itse ostamissani tarvikkeissa on musta-pinkki väritys ja kaikki ovat tietysti saman valmistajan. Tässä kun selailin taas sukellusaiheisia nettikauppoja läpi, niin löysin lisää musta-pinkkejä varusteita, jotka olisi tietysti aivan pakko saada! Missä se lottovoitto nyt viipyy?


Vasemmalla on nykyinen tietokone ja oikealla se, josta haaveilen. Nykyisen etuna tietysti isompi näyttö, mutta kyllähän tuo pinkki näyttäisi hyvältä muiden pinkkien varusteiden kanssa..



Märkäpuvun tarvitsisin tällaisen (huomioi värit) pitkän ja 7mm paksun kylmempiin vesiin, eli jotakuinkin noin 22-25°C asteisiin. Omistan ainoastaan lyhyen mallin, joka on 5,5mm paksu. Sillä pärjää hyvin jos vesi on 29-30°C tai yli. Kuulostaa ehkä hölmöltä, että tarvitsee 7mm paksun märkäpuvun noinkin lämpimään veteen, mutta kyllä se ruumiinlämpö äkkiä laskee kun pitkään pinnan alla kelluskelee. Ylhäällä oikealla onkin sitten vielä lisäksi kuva osasta omista varusteistani.

Tätä kirjoitusta voisi jatkaa loputtomiin, mutta laskiaissunnuntain kunniaksi taidan nousta ja lähteä pulkkamäkeen :)

torstai 16. helmikuuta 2012

Aika rientää..

Mitenköhän se nyt tällä lailla muka aina vierähtää? Juurihan sitä tuli kirjoiteltua tänne "ihan eilen" mutta on siitäkin jo reilusti yli viikko! Rientäähän se aika kyllä muutenkin aina nykyään, lienee ilmeisesti jokin merkki siitä että alkaa vanhenemaan. Ainakin siis fyysisesti, henkisesti tuskin koskaan.

Jaksan jatkuvasti ihastella edesmenneen rakkaan Pappani tekemää korulaatikkoa. Se ei ole virheetön, eikä sen varmasti ikinä ollut tarkoituskaan olla. Puu on tapansa mukaan hieman elänyt ja halkeillut ajan myötä, ehkä juuri se tekee siitä vielä kauniimman.



Meitä oli tuohon aikaan neljä serkusta, kahdessa perheessä kummassakin yksi tyttö ja yksi poika. Muistan vieläkin kuinka katkera pikkulikka olin, kun pojat saivat papan tekemät upeat isot punaiset arkut, ja me tytöt saimme vain pienet korurasiat joita ei oltu edes maalattu. Kyllähän sen Pappa tiesi jo silloin, että mitä myöhemmin varmasti enemmän arvostaa.

Ainoa ongelma on nyt rasian suhteen se, että en tiedä mitä siellä säilyttäisin. Koruille on ihan oma paikkansa, eivätkä ne tuohon edes mahtuisi, menisivät lisäksi sotkuun ilman omia pienempiä rasioitaan. Olisiko teillä vinkkejä?

maanantai 6. helmikuuta 2012

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä..

Häitä on jo ehditty tanssia ja juhlia, mutta jostain alitajunnasta putkahti tuo loru takaisin mieleeni. Mökkihän tietysti itsessään tulee olemaan hyvinkin uusi, sinistä se lienee tuo aiemmin esiintynyt turkoosikin vaikka kovasti vihertää, ja vanhaa tulee olemaan tämä superihana vanha kaappi.



Hieman siitä on lähtenyt pieniä paloja reunasta irti, mutta haitanneeko tuo. Pienet virheet ovat kivoja oikeastaan. Saa nähdä kaduttaako äitiä myöhemmin, kun lupasi lahjoittaa tuon minulle. Voisi lahjoittaa kaapin yläpuolella olevan taulunkin, tai ainakin sen kehykset.. Turhaan ne vanhempien mökillä ovat pölyyntymässä, kun voisivat päätyä meidän kesäkotiinkin!

Mökistä on nyt tullut muutamia tarjouksia, ja yksikään niistä ei ole nyt valitettavasti miellyttänyt meitä, joten joudutaan nyt miettimään uusiksi, josko rakentaisimme mökin osittain itse puusepän avustuksella. Harmittaa luultavasti eniten siksi, että tämän takia projekti venyy pitemmälle, eikä mökillä luultavasti pääse vielä tänä vuonna asumaan.

Onneksi pääsee kuitenkin möyrimään ja tonkimaan maata, ettei aivan toimeettomaksi jää :)

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Keittiöunelmia

Pitkästä aikaa, täällä ollaan taas!

Tässä on ollut parin viikon ajan semmoista hulabaloota sekä sairastelua, että kirjoittaminenkin on jäänyt kokonaan unohduksiin. Yritän parantaa tapani ja kirjoitella nyt edes hieman useammin.

Emme ole vieläkään saaneet lopullista tarjousta mielenkiintoisimmalta rakentajalta, mutta luultavasti vihdoinkin ensi viikolla näin tulee käymään. Pankitkin ovat olleet hyvin mukana touhussa. Jännä juttu kyllä, kun mökki on jatkuvasti alitajunnassa. Sitä aamulla herää ja tajuaa TAAS nähneensä unta mökistä, istutuksista ja muista mökkijutuista. Kaupungillakin kävellessään kaikki kivat asiat näyttää siltä, että ne olisi pakko saada nimenomaan mökille, ei kotia niinkään.

Keittiösuunnitelmat alkavat vihdoin ja viimein olla valmiit, yhteensä on tullut suunniteltua sitäkin varmasti jo muutaman työpäivän verran. Pitäisi ainakin olla toimiva ratkaisu!



Vasemmanpuoleisesta on lähdetty ja siitä on sitten jalostamalla, tuskalla ja hiellä syntynyt tuo oikeanpuoleinen luonnos. Jossain välissä tuli mieleen ajatus siitä, että täytyy saada tuo ihana saareke, ja kyllä kannatti! Nykyinen keittiö on niin mielettömän pieni, eikä siellä ole laskutilaa millekkään, nyt täytyy sitten kompensoida kaikki puutteet mökille. Tuo vasemmanpuoleinen oli muuten alunperin suunniteltu täysin eri kohtaankin sijoitetuksi, siksi mittasuhteet ovat erilaiset.

Ruokapöydästä en vielä ole varma, mutta tuolit ovat mummin vanhoja. Ne ovat tällä hetkellä muualla säilössä, niin en saanut kuvaa niistä. Löysin kuitenkin hyvin samannäköisestä kuvan. Yksi ero on ainakin tuo istuinosa, minun omissani on sellaiset "pitsiset" reikäkuviot.



Tuolitkin olisi tarkoitus maalata jonkin värisiksi. Aluksi oli mielessä samanlainen turkoosi kuin aikaisemmassa postauksessa, mutta nyt olenkin harkinnut mustaa tai "tylsää" valkoista. Täytyy myöhemmin sitten mallailla. Tuo pitsiliina tuossa vieressä kuvastaa ideaa, jonka sain tuoleja varten. Tahtoisin niille istuintyynyt, joihin olisi ommeltu kiinni tuonkaltainen pitsi koristeeksi. Toisena vaihtoehtona on mielessä kummitellut istuintyynyt Marimekon Puutarhurin parhaat-kankaalla. (Yllätys?)

Näin se vaan tämäkin kirjoitus venähti, säästelenpäs jotain taas ensi kertaan :)

torstai 12. tammikuuta 2012

Hulluttelua kaupoilla

Terveisiä täältä suuresta maailmasta jota myös Helsingiksi kutsutaan.

Eilen oli tarkoituksena pelkästään kierrellä kaupoilla äitin seurana mutta sorruin aivan täysin vahingossa ostamaan itselleni 7 kpl turkooseja pöytätabletteja. Väri oli niin herkullisen täydellinen, että en mitenkään voinut jättää niitä yksikseen sinne. Enemmänkin olisin tahtonut, mutta loppuivat mokomat laarista kesken. Nämä eivät suinkaan päädy pöydälle, vaan saavat uuden elämän myöhemmin sohvatyynyinä!



Vieressä onkin kuva, joka kuvastaa parhaiten sitä, miksi olen viehtynyt kyseiseen väriin. Meidän kahden hengen suurperhe rakastaa pulikointia ja kalojen tarkkailua, mutta ainostaan jos vesi on tuon väristä.

Tässä samalla kun harmittelin näiden loppumista kesken, päätin soittaa kahteen saman ketjun myymälään josko niitä olisi lisää. Ensimmäisestä ei tärpännyt, mutta toisessa niitä oli vielä 10 kpl ja myyjä laittoi ne sivuun minua varten, kyllä nyt pyyhkii hyvin! Varsinkin siis kun nämä olivat poistotuotteita. Tuskin tuota kymmentä kappaletta tarvitsen, mutta tuumaan ja pohdin tässä illan aikana tarvittavan määrän ja käyn huomenna noutamassa.

Kaveri tuossa huhuilee, että pitäisi lähteä sinne syömään iltapalaa. Passaa meikäläiselle! Ensi kertaan :)

maanantai 9. tammikuuta 2012

Kokkailutouhuja

Eilen päivällä oli upea sää kun aurinko paistoi, pakkasta tosin olisi voinut olla reippaasti vähemmän (-15ºC). Pitihän sitä sitten tietysti päästä mökille ottamaan niitä kuvia mitä aiemmin ei huonosta valosta johtuen saanut.




Lumi oli peittänyt muratit, koitin päältä pyyhkiä enimpiä pois, jotta näkisitte miten vihreitä ne tosiaan yhä ovat. Lumi oli kuurannut nätisti myös mustaherukkapensaan ja omenapuut.

Kotiin päästyämme aloin valmistelemaan illan ruokaa, intialaista Murgh Makhania. Murgh Makhani tunnetaan myös nimillä Chicken Makhani tai Butter Chicken. Kanan marinoinnissa menee useita tunteja, ei ole siis todellakaan mitään pikaruokaa. Ja koska kerran tähän pitkän kaavan kokkaamiseen lähdin, niin leivoin myös Naan-leivät itse.



Resepti jota käytin, ei ollut täysin mieleeni. Ensi kerralla yritän tehdä tomaattisemman version. Myöskin Naan-leivistä kokeilen seuraavaksi paljon löysempää taikinaa. Myöhempänä tulevalla reseptillä saa kyllä kuohkeita ja maistuvia. Vieraana olleet kaverit kuitenkin pitivät sekä Butter Chickenin että Naan-leipien mausta, että eiköhän koko setti ihan syötävää kuitenkin ollut.

Butter Chicken

400 g kanan fileitä isohkoiksi paloiksi leikattuna
2 dl maustamatonta jogurttia
1 kpl limetti tai sitruuna
1 rkl garam masala -mausteseosta

4 rkl voita (enemmänkin saa laittaa)
2-3 salottisipulia

3 kynttä valkosipulia
2-3 cm raastettua inkivääriä
2 tl chilijauhetta
1 tl kurkumaa
1 rkl korianteria

200 g tomaattimurskaa
1 dl kermaa

(tuoretta korianteria)

Sekoita kanapalat, garam masala-mausteseos, jogurtti ja limetin mehu kulhossa.
Peitä kulho ja anna kanan marinoitua vähintään 3 tunnin ajan.
---
Ruskista sipulit voissa. Lisää marinoitu kana sekä loput mausteet. Varo paistamasta liikaa.
Lisää tomaattimurska ja kerma, sekoita. Kannattaa maistella ja varovasti lisäillä mausteita maun mukaan. Itse lisäsin vielä noin puoli desiä tuoretta korianterisilppua.
Lopuksi anna hautua 5-10 minuuttia. Jos haluat kastikkeesta paksumpaa, voit sekoittaa mukaan hieman maissitärkkelystä.
Kastikkeen valmistamisessa menee lähestulkoon yhtä kauan aikaa, kuin mitä Naan-leivät ovat uunissa, eli kannattaa paistaa ne yhtä aikaa, niin leipä ei ehdi jäähtyä odotellessa.

Naan-leivät

1 dl maitoa
1½ dl maustamatonta jogurttia
2 dl vehnäjauhoja
2 tl kuivahiivaa (= ½ pussia)
½ tl suolaa

1 kpl kananmuna
3½ dl vehnäjauhoja
50 g voita

(valkosipulimurskaa)
(tuoretta korianteria)

Sekoita maito ja jogurtti, lämmitä kädenlämpöiseksi.
Lisää vehnäjauho-kuivahiiva-suolaseos ja sekoita hyvin.
Anna kohota vesihauteessa 20 minuuttia.
---
Lisää loput aineet ja alusta taikina. Painele pitkulaisiksi leiviksi ja kohota vielä 10 minuuttia. Paista 225ºC noin 8-10 minuuttia.

Lopuksi syömään ja nauttimaan :)

lauantai 7. tammikuuta 2012

Piirtelyä

Enpäs ole nyt muutamaan päivään kirjoittanut mitään tänne, etten paljasta heti kaikkia juttuja kerralla (on muuten meinaan vaikeaa yrittää olla kirjoittamatta). Kävin mökillä kääntymässä keskiviikkona tarkistamassa että kaikki on kunnossa. Muutaman sentin lumipeite peitti tasaisesti koko tonttia, näkymä oli kuitenkin melko karu kun ulkona oli niin pimeää. Olisin ottanut muutaman valokuvankin mutta valotus meni niin pieleen että luovuin siitä ajatuksesta. Kesän jäljiltä olin unohtanut kuusi kappaletta muratteja portaille, siellä ne ovat näköjään sinnikkäästi kasvaneet ja olivat täysin vihreitä ja elinvoimaisen näköisiä. Pysytelkööt siellä sitten, jos tykkäävät!

Olen piirrellyt aikani kuluksi oikeassa mittakaavassa (ainakin osittain, siis..) olevaa pohjakuvaa tulevasta mökistä ja muutamista isoimmista huonekaluista.



Alakerrassa harmaalla on piirrettynä kulmasohva, keittiön kaapit, ruokapöytä ja kuusi tuolia sekä keittiösaareke. Parvella puolestaan harmaalla on sänky ja kolme kappaletta Ikean Malm-lipastoa. Äitin lahjoittamalle vanhalle kaapille on paikka pitkällä seinällä ikkunoiden välissä, täytyy toivoa että mahtuu.

Hei äiti muuten, mä tiedän että sä luet tätä. Muista siis käydä kommentoimassa! Jos joku muukin lukee tätä, niin saa myös jättää jälkensä muistoksi minulle :)

Tuossa pikkukuvassa yllä hieman mittasuhteet vääristyvät, mutta jos tahtoo tarkastella paremmin niin tässä on vielä linkki: Pohjakuva

Hyvää viikonloppua!

tiistai 3. tammikuuta 2012

Kippoja ja kuppeja

Kovasti uhosin, että julkaisen tekstiä ja kuvia hiljalleen, mutta selkeästi jokin blogikärpiäinen puraisi taas tauon jälkeen ja on ihan ehdoton pakko kirjoittaa joka päivä. Sen verran sentään pystyn hillitsemään, etten kirjoita useita kertoja päivässä. Voipi olla, että sitten hetken päästä hiljenee.. mutta toivottavasti ei :)
Tänään pohdiskelin sitä, miten osuvaa olikaan pyytää häälahjaksi Marimekon Siirtolapuutarha- ja Räsymattoastioita, jo ennen kuin koko mökin ostamisesta oli tietoakaan. Mahtoikohan olla jokin enne?



Lautaset ja teepannu pääsevät siis ehdottomasti mökille käyttöön. Mustan ja valkoisen yhdistelmä toimii pettämättömästi, niiden kaveriksi on hyvä sitten lisätä mitä tahansa muuta väriä. Lisäksi meillä on iso setti Iittalan (mustavalkoista, ylläri) Taika-astiastoa. En ole testannut yhdistellä niitä Marimekon astioiden kanssa, saa nähdä josko toimisivat yhdessä jotenkin. Jos eivät, niin onneksi varastosta löytyy myös ihan tavallisia valkoisia Teema-lautasia.



Lasisto tulee luultavasti äitin kaapin perukoilta, siellä niitä ainakin riittää. Tulee muuten olemaan melkoinen haaste, kun haluaisin että mökki näyttäisi siirtolapuutarhamökiltä, eikä miltä tahansa huvilalta. Pitää osata yhdistellä uutta ja vanhaa sopivassa suhteessa.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Villa Pupula

Kuten blogin nimestäkin voi jo päätellä, on uuden mökin nimeksi tulossa Villa Pupula. Nimi oli alunperin tuulesta temmattu vitsinä, mutta koska joulupukki toi lahjaksi näin hienon kyltin, oli nimi sitä myötä sitten sinetöity.



Mitäs pidätte kyltistä ja nimestä? Paikkaa en ole vielä kyltille suunnitellut, eiköhän se jostakin kotoisan sopen löydä sitten aikanaan.


Olen tässä viettänyt aika paljon aikaa sisällä, kun olen vajaan viikon ollut kuumeessa. Mitä mainiointa aikaa suunnitella kaikkia mökkiasioita, siis! Juttelin ystäväni Miran kanssa, ja totesimme käsitteen "mökkihöperö" saaneen aivan uuden merkityksen. Uskoakseni tästä maasta löytyy kuitenkin kohtalotovereita :) Uskaltaako joku tunnustaa?

Emme ole suunnitelleet laittavamme kuivakäymälää tavallisen mökin sisälle, vaan rakennamme erillisen ulkovaraston, joka toimii samalla sekä huussina/suihkuna että varastotilana ulkokalusteille, grillille, työkaluille ynnä muille. Tilan rajaa tietenkin sisäseinällä. Artistin (eli minun) näkemys vajasta on seuraavanlainen:



Mittoja tuohon en ole merkinnyt, mutta tontille on lupa rakentaa erillinen 6m² vaja. Uskoisin kuitenkin että hieman pienempikin riittää vallan mainiosti. Toivottavasti tuollainen on helppo rakentaa itse.