tiistai 6. maaliskuuta 2012

Tästä se ilmeisesti lähtee!

Nyt on haettu Hyötykasviyhdistykseltä valmiiksi varastoon jos jonkin näköistä siementä. Kohtahan niitä saa tosin alkaa jo istuttelemaankin!



Kuvassa näkyy ainakin osa siitä, mitä tuli hankittua. Pitää vielä vähän pohtia ja tuumata, että mitä kaikkea kannattaa tänä vuonna yrittää kasvattaa, kun tilaa ei välttämättä rakennustouhujen keskeltä liikaa löydy ylimääräistä.

Ostin tuossa taannoin myös Tiimarista pari Primovita-merkkistä idätysastiaa! En ole koskaan aiemmin moista touhua kokeillut, ja nyt kun nuo purkit hyppäsivät silmille, niin pakkohan ne oli ostaa ja kokeilla, että mitä niillä kenties saisi aikaiseksi.



Vasemmanpuoleinen on perinteiseen itujen kasvatukseen tarkoitettu ja oikeanpuoleinen esimerkiksi herneiden ja auringonkukan versojen kasvatukseen. Lähikaupasta ei yllättäen löytynyt sinimailasen siemeniä, joten olen nyt aloittanut testauksen pelkästään tavallisilla kuivatuilla herneillä.



Alkuunsa huuhtaisin kuivatut herneet ja laitoin ne päiväksi likoamaan veteen. Nyt ne ovat tuossa pari päivää oleilleet ja nauttineet veden sumutuksesta pari - kolme kertaa päivässä. Tästä kiitollisena muutama yksilö on jo päättänyt alkaa puskemaan jonkin näköistä versoa esille! Ällistyttävän nopeaa toimintaa. Pitää lisäillä kuvia kokeilusta, kunhan tuosta vielä lisää innostuvat :)